Kymijoki on melko erämainen joki. Erityisesti etappi Susikoskelta Pernooseen ja Hirvivuolteelle on hyvinkin luonnonmukainen. Meloja havainnoi hyvinkin suurella todennäköisyydellä tällä reitillä lukuisia harvinaisia lintulajeja. Yksi varmimmista kohteista on harmaahaikara, joka pesii alueella runsaslukuisena. Myös isoja haukkoja on alueella runsaasti. Kyseisen reitin varrelle jää myös Valkmusan kansalllispuisto, joka on tyyppiesimerkki Kaakkois-Suomalaisesta suokohteesta.  Valkmusan tunnetuin asukki on kalasääksi, jonka saattaa bongata reitin varrella.

Kymijoki kuuluu suurelta osin Natura 2000 alueeseen. Lisäksi Kymijoen suuret vapaat kosket on suojeltu koskiensuojelulailla. Kymijoen vesistön valuma- eli sadealue on 37 107 neliökilometriä eli 11 prosenttia koko Suomen pinta-alasta ja sen järvisyysprosentti on 19,7 prosenttia. Kymijoki on virtaamiltaan Suomen neljänneksi suurin joki ja sen keskivirtaama on 291 m3/s. Joki jakautuu kahtia Kultaankoskien alapuolella, jossa Kymijoen päähaara erkanee Itäiseksi Pernoonhaaraksi ja läntiseksi Hirvikoskenhaaraksi. Molemmat päähaarat jakautuvat vielä ennen merta pienemmiksi jokisuuhaaroiksi. Yhteensä Kymijoki laskee mereen viitenä jokihaarana.

Kymijoen jokihaarat

  • Hirvikoskenhaara

  • Pernoonhaara

  • korkeakoskenhaara

  • Langinkoskenhaara

  • Ahvenkoskenhaara

  • Pyhtäänhaara

Kymijoen vapaat kosket

  • Susikoski

  • Piirteenkoski

  • Tiirankari

  • Ahvionkosket

  • Kultaankosket

  • Laajakoski

  • Siikakoski

  • Kokonkoski

  • Hinttulankoski

  • Kyminkartanonkoski

  • Rautatienkoski

  • Hovinkoski

  • Tattarinkoski

  • Langinkoski

  • Hirvikoski

  • Hattarinkoski

  • Hellinkoski

Kymijoen voimalaitokset tai padot

  • Ankkapurha

  • Hirvivuolle

  • Korkeakoski

  • Koivukoski

  • Paaskoski

  • Klåsarö

  • Ediskoski

  • Struka

  • Paaskoski

  • Strömfors

  • Ahvenkoski

Video Hirvenkoskenhaaran melontareitistä

Yleistä Kymijoen vesistöstä

Kymijoen vesistön valuma- eli sadealue on 37 107 km2 eli n. 11 % koko Suomen pinta-alasta ja sen järvisyysprosentti on 19,7 %.

Aktiviteetit ja ohjelmapalvelut Kymijoella

Kymijoen vapaat kosket ja vuolaana virtaava vesi mahdollistavat monenlaisten harrasteiden toteuttamisen Kymenlaaksossa.

Osta tästä lahjaksi elämys - koskiretki kaudelle 2024 hintaan 330€

Tästä huikea seikkailu lahjaksi - toteutus kesällä 2024! SeikkailuviiKarin koskiretkellä koet Kymijoen huimat pärskeet - parhaat paikat ovat eturivissä.

330,00 €

Kymijoen vesistön melontareitit

Kymijoki tarjoaa retkimelojalle huikeita mahdollisuuksia. Helppokulkuisena ja helposti saavutettavana melontakohteena Kymijoki on yksi nopeammin kehittyviä retkimelontakohteita Suomessa.

Vuokrattavat kanootit

Useampaa melojaa kantavalla avokanootilla pääsee eteenpäin vähäiselläkin melontatekniikalla. Kanootit ovat vuokrattavissa ja noudettavissa Hillosensalmen melontatukikohdassa, voimme myös...

45,00 €

Vuokrattavat kajakkiyksiköt

Kajakkiyksikkö on yhden hengen kajakki, jolla melot omaan tahtiisi ja taitojesi mukaan. Kajakit ovat vuokrattavissa ja noudettavissa Hillosensalmen melontatukikohdassa, voimme myös toimittaa...

45,00 €

Vuokrattavat kajakkikaksikot

Kaksin meloessa matka taittuu nopeammin! Kajakit ovat vuokrattavissa ja noudettavissa Hillosensalmen melontatukikohdassa, voimme myös toimittaa kajakit etukäteen sovitusti Kymijoelle.

55,00 €

Kaluston kuljetus Kymijoelle, Väliväylälle, Lappeenrantaan ja Mäntyharjulle

Kaluston kuljetus vuokrauksen yhteydessä.

100,00 €

Kaluston kuljetus Ruotsinpyhtää/Pyhtää/Kotka - Lappeenranta

Kaluston ja henkilöiden kuljetus Kymijoelta (Ahvenkoski, Ruotsinpyhtää, Pyhtää tai Kotka) - Lappeenranta.

260,00 €

Kaluston kuljetus Kuusaanlampi-Ankkapurha

Kaluston ja henkilöiden kuljetus Väliväylällä välillä Kuusaanlampi - Ankkapurha

80,00 €

Kymijoen nähtävyydet

Koskia, luontoa ja kultuurihistoriaa.

Kymijoen palvelut

Palveluja Kymijoen Pyhtäänhaaran (Inkeroinen - Ruotsinpyhtää) retkimelontareitin varrella.